Viemärin avaus kotikonstein – Kuinka tehdä tämä?

Viemärin hajulukko avaus

Ensimmäisiä merkkejä tukkeutuneesta viemäristä ovat hajuhaitat, veden seisominen altaassa ja lattialla. Joskus tällainen voi ilmetä, jopa tulvana. Ammattilaisen palkkaaminen voi olla tarpeellista joissakin tapauksissa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että useimmissa tilanteissa viemärin avaus voidaan suorittaa kotikonstein. Tässä blogissa käymme läpi muutamia vinkkejä, kuinka avata viemäri tukokset.

Viemärin avaaminen voi olla hyvinkin likaista ja haisevaa työtä, joten siksi olisi tärkeää suojautua asianmukaisesti. Tarvittaessa olisi hyvä suojata silmät, koska viemärin avaus voi aiheuttaa roiskeita, jotka voivat vaurioittaa silmiä. Käsien sekä muiden ihoalueiden suojaaminen suojahanskoilla ja pitkähihaisilla vaatteilla olisi suositeltavaa. Viemärin avaaminen saattaa altistaa erilaisille kemikaaleille, bakteereille ja naarmuille.

Viemärin avaus kiehuvalla vedellä

Jos keittiön viemäri tukkeutuu toistuvasti ruuanlaitosta syntyvän rasvan ja lian vuoksi, tehokas kotikonsti tukosten avaamiseen on yhdistää kiehuva vesi ja tiskiaine. Tiskiaineen tehtävänä on pehmittää ja pilkkoa putkistoihin tarttunutta likaa ja rasvaa.

Noudata seuraavia ohjeita:

  1. Lisää lavuaariin yksi ruokalusikallinen laimentamatonta tiskiainetta.
  2. Kaada varovasti lavuaariin noin kaksi litraa kiehuvaa vettä.
  3. Toista puhdistus tarpeen mukaan. Suositeltavaa olisi toteuttaa käsittely kerran viikossa, jotta estät uusien tukosten muodostumisen.

HUOMIO!

Mikäli suoritat puhdistuksen posliinisessa lavuaarissa, käytä kiehuvan veden sijaan mahdollisimman kuumaa hanavettä. Näin voidaan välttää äkillisistä lämpötila muutoksista johtuvia halkeiluja.

Viemärin avaus ruokasoodalla ja etikalla

Ruokasooda ja etikka on yleisesti kotona käytetty keino, kun halutaan avata tukkeutunut viemäri. Tämä keino on ympäristöystävällinen, helppo ja turvallinen, eikä vaadi suurempaa tietämystä viemäreistä.

Tässä on yksinkertainen ohje, jolla voidaan avata viemäri näitä ainesosia käyttäen:

  1. Mittaa noin 1 dl ruokasoodaa ja kaada se tukkeutuneeseen viemäriin. Huomio, että jos tukos on suurempi, saatat tarvita enemmän ruokasoodaa.
  2. Kaada viemäriin väkiviinaetikkaa 2 dl. Huomioithan, että etikan olisi hyvä olla huoneenlämpöistä. Liian kuuma tai kylmä etikka, ei toimi läheskään yhtä tehokkaasti.
  3. Peitä viemäri vanhalla pyyhkeellä tai vaatteella. Tämä auttaa seosta vahvistumaan ja pysymään viemärissä.
  4. Anna seoksen vaikuttaa noin 20-30 minuuttia. Tänä aikana ruokasooda ja etikka reagoivat toisiinsa. Seoksen kuuluisi alkaa kuplia.
  5. Kaada lopuksi viemäriin kuumaa vettä. Kuumalla vedellä huuhtelu auttaa irrottamaan tukkeuman ja puhdistamaan viemärin.

Lattiakaivon avaaminen käsin

Lattiakaivon avaaminen käsin on tarpeen, jos tukos ei poistu esimerkiksi ruokasoodalla ja etikalla. Tämä voi kuulostaa epämiellyttävältä toimenpiteeltä, mutta se on yleensä hyvin tehokas tapa suorittaa viemärin avaus.

Tässä toimenpiteessä on suositeltavaa käyttää edellä mainittuja suojavarusteita mm. suojahanskoja, suojalaseja ja pitkähihaista paitaa. Suojavarusteiden lisäksi tarvitaan muovipussi sekä teräväkärkinen työkalu esimerkiksi ruuvimeisseli.

  1. Poista lattiakaivon ritilä käsin tai teräväkärkisellä työkalulla, jotta pääset käsiksi paremmin tukokseen. Jos ritilä on kiinni tiukasti, voit käyttää myös pihtejä tai muita työkaluja sen irrottamiseksi.
  2. Kun olet poistanut lattiakaivon ritilän, voit aloittaa irroittamaan tukosta. Lattiakaivon tukos yleensä koostuu hiuksista ja muusta karvoituksesta. Jos tukos ei meinaa irrota käsin, niin silloin voi myös käyttää työkaluja apuna. Nosta tukkeuma suoraan muovipussiin.
  3. Kun viemärin tukkeuma on poistettu, lattiakaivo voidaan puhdistaa. Tässä on hyvä käyttää vettä ja saippuaa tai muuta puhdistusainetta. Huuhtele lattiakaivo lopuksi runsaalla vedellä ja aseta lattiakaivon ritilä takaisin paikalleen. Tällä toimenpiteellä voidaan ehkäistä uudelleen syntyvää tukosta.

Milloin turvautua ammattilaiseen?

Useimmat viemäritukokset voidaan aukaista kotikonstein. Viemärin avaus kotikonstein on kätevä ja edullinen ratkaisu, jos kyseessä on vain pieni tukos, joka on syntynyt esimerkiksi hiusten tai ruoka jäämien seurauksena. Kuitenkin joissain tapauksissa viemärin avaaminen kotikonstein ei ole enää kannattavaa ja on järkevämpää kutsua ammattilainen avuksi.

Jos tukoksen syy ei ole selvä, ei kannata lähteä itse sörkkimään viemäriä. Tukoksen syynä voi olla esimerkiksi viemäriputken rakenteellinen vaurio. Tällaisessa tapauksessa on suositeltavaa tilata viemärin kuvaus.

Extra vinkki: Ennaltaehkäisy on avainasemassa

Ennaltaehkäisy on tärkeintä, kun halutaan välttää äkilliset viemärin tukokset. Näillä muutamilla vinkeillä voit huomattavasti ehkäistä tukoksien syntyä. Käytä aina roskasihtiä lavuaarissa. Tämä on helppo ja edullinen tapa kerätä ruoantähteet, jotta ne eivät päätyisi viemäriin. Älä kaada rasvaa lavuaariin. Kierrätä tämä mielummin tai hävitä se biojätteen mukana.

Voit tilata ilmaisen viemärin kuvauksen tästä.

Jaa tuote

Lue lisää

Päivystävä putkimies, Päivystävä putkiliike, Päivystävä putkiliike Jyväskylä
Artikkelit

Päivystävä putkimies – VHA Pipe Technology on valmiudessa 24/7

Pääsikö vesivahinko tai muu äkillistä korjausta vaativa toimenpide yllättämään? Ei hätää! VHA Pipe Technology on päättänyt laajentaa toimintaansa, tarjoamalla ympäri vuorokauden päivystävää putkimiestä. Meidän päivystävä

Mies näyttää viiden tähden arvostelua koskien putkiremontin takuuaikaa
Artikkelit

Putkiremontin takuuaika – Kuinka pitkä se on?

Tässä blogissa käydään läpi aihetta, joka herättää usein kysymyksiä ja epävarmuutta kodinomistajissa. Blogi käsittelee yleisiä kysymyksiä LVI-töiden takuista, takuuajan kestosta, erilaisista huomioista ja siitä mitä

    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjä.Kaupan Etusivulle
      Laske toimituskulut