Kotona viihtyminen on tärkeää ja olennaista hyvinvointimme kannalta. Haiseva viemäri vaikuttaa kodin viihtyvyyteen, toimivuuteen sekä pahimmillaan aiheuttaa vakavan terveysriskin. Haiseva viemäri on merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa viemärijärjestelmässä. Tässä blogissa tuomme kokokansan tietoisuuteen epäkunnossa olevan viemärin aiheuttavia terveysriskejä, jos haluat lukea vinkkejä hajusta eroon pääsemiseksi, tutustu meidän blogiimme Viemärin avaus kotikonstein – kuinka tehdä tämä?.
”Viemäri haisee, onko se muka vaarallista?”
Yleinen harhaluulo on, ettei haiseva viemäri ole vaarallinen. Tosiasiassa viemäri, joka haisee voi vapauttaa sisäilmaan kaasuja, bakteereja ja epäpuhtauksia, jotka aiheuttavat mm. päänsärkyä sekä silmä- ja limakalvojen ärsyyntymistä. Viemäristä nouseva haju ei kuitenkaan aina välttämättä ole vaarallinen, mutta sitä ei silti kannata jättää huomiotta. Mitä pitemmän aikaa viemäri haisee sitä todennäköisemmin siitä kasvaa terveyttä haittaava riski.
Viemärit, joissa on korroosiota, rosoista pintaa, likaa tai putken pinnalle muodostunutta limaa ovat otollinen ja suojaava elinympäristö monille eri bakteereille sekä niiden lisääntymiselle. Yksi vaarallisemmista bakteereista, joita putkissa voi piileskellä on Legionella eli keuhkokuumetta aiheuttava bakteeri. Voit lukea tästä iltalehden uutisen, miten Legionella bakteeri voi elää ja lisääntyä vesijärjestelmissä.
Epäpuhtaudet leviävät ilmaan
Valitettavaa on, että bakteerit, kaasut ja muut epäpuhtaudet voivat levitä myös asunnon ilmaan viemäristä. Tällöin suurin huoli ei olekaan enää, että viemäri haisee vaan oma terveys. Hengitysliiton mukaan asunnossa oleva epämiellyttävä haju voi olla terveydelle vaaraksi. Viemäristä vapautuvat rikki- ja ammoniakkikaasut aiheuttavat limakalvojen ja silmien ärtymystä sekä päänsärkyä. Isoin rasite haisevassa viemäristä kuitenkin on sen vaikutus kodin viihtyvyyteen ja sitä kautta asukkaan mielentilaan.
Mistä viemärikaasujen haju aiheutuu?
Viemäristä leviävän hajun aiheuttavat jätteen hajoamisessa muodostuvat rikkiyhdisteet, kuten metaanikaasu, rikkivety ja ammoniaki. Metaani on räjähdysaltis kaasu, joka on ilmaa kevyempi. Rikkivety puolestaan on ilmaa raskaampi ja sen suuret pitoisuudet voivat aiheuttaa tajuttomuuden tai jopa hengenvaaran. Rikkivety voi pieninäkin määrinä vaikuttaa keskushermostoon vahingoittavasti.
Ammoniaki on taas kolmas yleinen viemärikaasu, joka ärsyttää voimakkaasti limakalvoja ja hengitysteitä. Tämä kaasu voi pahimmillaan johtaa krooniseen yskään tai hengitysvaikeuksiin. Tietenkin täytyy muistaa, että kaasujen vaikutukset vaihtelevat pitoisuuden ja altistusajan mukaan.
Haiseva viemäri varoittaa – piilevät riskit selviävät kuntokartoituksella
Haiseva viemäri ei ole vain ikävä rasite, sillä sen taustalla voi olla vakavia viemärijärjestelmään liittyviä ongelmia, kuten halkeilevia putkia, korroosiota tai kertymiä. Tällaiset viemärissä tapahtuneet muutokset tarjoavat loistavan elinympäristön erilaisille bakteereille ja homeelle. Yleisesti ottaen kotikonsteilla voidaan vähentää hajuja, mutta lopullista ongelman ratkaisua harvemmin saadaan aikaiseksi. Yleensä rakenteelliset vauriot tai likaantuneet putket pahentuvat entisestään, johtaen lopulta kalliisiin korjauksiin tai jopa terveydellisiin riskeihin.
Ammattilaisen suorittama viemärikuvaus on ainoa varma tapa selvittää, mikä hajun aiheuttaa. Kameratarkastuksella paikannetaan mm:
- Halkeamat ja rakenteelliset heikkoudet
- Tukosten tai limakerrostumien sijainti
- Vuodot, jotka voivat johtaa kosteusvaurioihin
Tutkimuksen tuloksena saat selkeän kuvan viemärisi todellisesta kunnosta, jonka pohjalta on helppoa lähteä suunnittelemaan jatkotoimenpiteitä. Voit halutessasi lukea aiheesta lisää artikkelistamme: Miksi ja milloin viemärikuvaus kannattaa suorittaa.
Pidä tämä mielessä!
Jos viemärin haju on ärsyttävä ja epämiellyttävä, se todennäköisesti viestii siitä, että viemärijärjestelmässä on ongelma. Pitemmän aikaa haisseesta viemäristä vapautuville bakteereille, kaasuille ja epäpuhtauksille altistuminen voivat johtaa jopa vakaviin terveysongelmiin. Jos hajun syytä ei selvitetä ja viemärijärjestelmän ongelmaa korjata nopeasti, nousee mahdollisen terveysriksin vaara huomattavasti korkeammaksi.
Loistavana esimerkkinä voidaan ajatella, että haiseva viemäri on kuin auton moottorin vikavalo – sen nollaaminen ei korjaa itse ongelmaa. Siksi kaikista viisainta on jättää nämä kotikonstit pois ja hoidattaa ongelma ammattilaisen toimesta. Näin pääset eroon häiritsevästä hajusta ja turvaat samalla kotisi sekä perheesi merkittäviltä kustannuksilta ja terveysriskeiltä.
Tarvitsetko apua?
Aina on järkevää pelata varman päälle ja siksi huolien noustessa on hyvä turvautua ammattilaisiin. VHA Pipe Technologyn huipputiimi tarjoa nopeaa, luotettavaa ja ammattitaitoista apua – Ota rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan lisää tilanteestasi.
VHA suorittaa myös maksuttomat viemärikuvaukset, joilla voidaan tarkistaa kätevästi putkistosi tämänhetkinen kunto. Tutkimuksesta saat tuloksena selkeän videon ja raportin, joka sisältää yksityiskohtaiset tiedot viemäreissä esiintyvistä halkeamista, sortumista, tukoksista tai vuotokohdista. Kuvaus ei sido sinua mihinkään.